Olipahan huikea kokemus! Suora lähetys, mieletön tunnelma, taitavia kuoroja ja upea yleisö. Kyllä tosiaan kelpasi olla kuorolaisena Suomen Paras Kuoro -studion stagella ja päästä näyttämään kuoron osaamista. Koko studiopäivä oli niin hengästyttävä ja täynnä tapahtumia, että tähän sen tiivistäminen on mahdotonta. Yritetään kuitenkin poimia päällimmäisiä fiiliksiä.
SPK-kisapäivä alkoi jo aamulla ennen kymmentä kun kuorot kokoontuivat YLElle. Alkoi artistivieraan biisin tiukka harjoittelu, ja olihan siellä vielä muidenkin biisien kertaamista. Koska artistivieras oli kaikkien tuntema, upea lauluyhtye Club for Five, heidän taustallaan esiintyminen oli suuri kunnia. Ja yhteiskappale Minä suojelen sinua kaikelta oli vanhan Ultra Bra -fanin mielestä kerrassaan mainio valinta. Ja luulenpa että yleisökin tykkäsi. Espoon Laulu sai tästä kappaleesta laulettavakseen haastavan väliosan, mutta sepä ei menoa haitannut. Tunnelma tuota laulaessa yhdessä ammattilaisten ja muiden kuorojen kanssa oli kerrassaan mieletön. Ei meinannut se energia mahtua studioon.
Muut biisit eli varsinainen kisabiisi Silmitön talvi sekä esittelykappale Kestän olivat Eevan ansiokkaasti sovittamia. Jälkimmäinen oli luottosäveltäjämme Maija Ruuskasen kuorolle tätä varten kirjoittama biisi. Kisabiisi ja esittely menivät nekin nappiin - hyvä tunnelma ilmeisesti välittyi myös yleisölle ja tuomareille, koska fiilistä kehuttiin kovasti! Tähän pyrittiinkin, joten oli hienoa kuulla että siinä myös onnistuttiin. Vaikka jatkopaikan kanssa kävi kuten kävi, olimme kaikki erittäin tyytyväisiä päivään. Uskomaton energia eikä edes jännittänyt (melkein yhtään) 
Jännitys jatkopaikasta sai jatkua vielä viikon eteenpäin kun tuomariston villillä kortilla jatkoon menevä kuoro julkistettiin. Jyväskyläläinen Ruamjai veti pisimmän korren, mutta tyytyväisiä olimme silti. Toki olisi hienoa ollut jatkaa vielä ainakin yhden lähetyksen verran kisaamista, mutta toisaalta, muutkin konsertit ja ohjelmistot odottavat jo valmistautumista.
Summa summarum: aivan mieletön kokemus! Lisää tätä! Hyvä me ja Eeva! Tästä on hyvä jatkaa kohti uusia seikkailuja.