PDF Tulosta

Täytyy melkein huokaista, niin kiireinen kevät on Espoon Laululla ollut. Viimeisin blogimerkintä on vielä maaliskuun Suomen Paras Kuoro -tunnelmissa tehty, nyt tuo kisa on mielissä hyvänä muistona ja opettavaisena kokemuksena. Vaikka bloggari on "laiskotellut", on kuoro ollut ahkerana SPK:n jälkeenkin. Kun kiireistä kevättä muistelee taaksepäin, tulee telkkarihommien jälkeen mieleen tietysti valmistautuminen kevään konserttiin. "Kohti Aurinkoa" -konsertin oli tarkoitus olla Tunisian-matkan lähtöfiilistely, mutta kuten todettu, tuo matka peruuntui levottomien olojen takia. Eipä se mitään, meillä onkin kesälle kaikkea muuta kivaa tiedossa.

Mutta kerrotaan ensin siitä konsertista. Ohjelmistossa oli teeman mukaisesti kansainvälistä musiikkia Afrikasta Amerikan kautta Suomeen, ja osassa kappaleista nämä sekoittuivat iloisesti. Oli kvartetteja ja Eevan sooloja. Yleisö viihtyi ja tykkäsi erityisesti afrikkalaisista kipaleista. Niissä olikin kiva tunnelma ja huoletonta meininkiä. Kuoro antoi myös ensimakua syksyn Hector-konsertista esittämällä muutaman Eevan sovittaman Hectorin kappaleen. Tunnelmia oli siis laidasta laitaan, ja tunnetta, kuten aina. Kuoro ei kuitenkaan joutunut vielä kesälomalle (niin, laulajille kesäloma on "joutumista") vaan jatkamme vielä hommia. Ensi viikolla nimittäin tallennetaan rautaisannos Hectoria kovalevylle (eli sävelkorvaan) ja sitten lauleskellaan koko kesäloman ajan syksyn biisejä. Hector-konserteissa ei nimittäin nuotteja tuijoteta, vaan lavalla tehdään laulamisen lisäksi jotain ihan muuta! Wink

Niin, ja onhan meille kesäksikin vähän hommia tarjolla. Kävimme kevään aikana nimittäin vierailemassa erään suomalaisen artistin levyllä ja saattaapi olla, että meitä nähdään taas telkkarissa. On tämä rankkaa, kuuluisuus Cool

Jos siis törmäät kesällä rannalla itsekseen Hectorin biisejä rallattavaan henkilöön tai kuulet laulua auton avoimesta ikkunasta, se saattaa olla joku meistä. Harjoitus tekee mestarin nimittäin ja mestarin arvoisesti pitää syksyllä tulkita!

"En ole mikään piironkinjalka... kukkuu kukkuu"


Kommentit
(Kommentteja ei ole)

Jätä kommentti
Captcha
Kirjoita vasemmalla oleva teksti tähän:
www.espoonlaulu.fi