Kuorolaisena pääsee harvoin kuulemaan oman kuoron sointia. Live-esiintymisiä harvemmin tulee kuunneltua salin puolelta, kun pitää olla itse lavalla tuottamassa ääntä. Kuoron riveissä ja vielä oman stemman ympäröimänä kappaleet saattavat kuulostaa hyvinkin erilaisilta kuin yleisön korvissa. Olisi kuitenkin tärkeää jotenkin hahmottaa, miltä porukka kokonaisuudessaan kuulostaa. Tietysti jos itse tukkii suunsa, saattaa saada käsityksen muun porukan laulannasta. Mutta miltä se oma ääni siellä muiden joukossa kuulostaa? Kuuluuko läpi vai sulautuuko joukkoon?

Onkin hurjan mielenkiintoista päästä tekemään biisejä myös levylle. Toki siinä äänittäjällä on sormensa pelissä, tilan akustiikkakin vaikuttaa ja milloin mikäkin. Mutta levyltä saa ainakin jonkinlaisen käsityksen siitä, miltä homma saattaisi yleisön korvaan vaikuttaa. Levytystilanteeseen on tietysti hiottu kaikki viimeisen päälle kuntoon, mutta toisaalta, niinhän sen pitäisi olla keikoillakin.

Kun Espoon Laulun tuore Hector-levy ilmestyy, sitä kuuntelevat kriittisimmin varmasti kuorolaiset itse. Kun tuntee stemmat ja tietää, miltä kaiken pitäisi kuulostaa, on todella tarkkana sen kanssa, menikö oikein. Voin vain kuvitella, miten jännittävä hetki on käsillä, kun tuoreen levyn työntää ensimmäistä kertaa kotisoittimeen. Epäilenpä, että kovin moni meistä ei malta odottaa edes kotiin asti. Auton stereoihin se on tungettava välittömästi. Ja sitten alkaa tarkka kuuntelu. Se on vähän kun ala-asteella kokeiden palautuksen yhteydessä: miten se meni?! Tuliko kiitettävä vai joku muu?

Vaikka levy onkin levy – täysin eri juttu kuin live-tilanne, se opettaa paljon tekijälleen. Ne kinkkiset paikat tietyssä biisissä tulee kuunneltua tarkkaan. Ja toivottavaa on myös, että tunnelma välittyisi. Että levyllä ei vain lauleta vaan ilmaistaan, tunnetaan ja kerrotaan tarinaa. Tarinastahan tässä kaikessa kuitenkin on kyse. Jäämme siis jännityksellä odottamaan Hectorin lauluja – tarinoita elämästä -levyn ilmestymistä. Rakkaudella tehty ei voi olla pahaa kuultavaa