Kuorolaisena pääsee harvoin kuulemaan oman kuoron sointia. Live-esiintymisiä harvemmin tulee kuunneltua salin puolelta, kun pitää olla itse lavalla tuottamassa ääntä. Kuoron riveissä ja vielä oman stemman ympäröimänä kappaleet saattavat kuulostaa hyvinkin erilaisilta kuin yleisön korvissa. Olisi kuitenkin tärkeää jotenkin hahmottaa, miltä porukka kokonaisuudessaan kuulostaa. Tietysti jos itse tukkii suunsa, saattaa saada käsityksen muun porukan laulannasta. Mutta miltä se oma ääni siellä muiden joukossa kuulostaa? Kuuluuko läpi vai sulautuuko joukkoon?

Onkin hurjan mielenkiintoista päästä tekemään biisejä myös levylle. Toki siinä äänittäjällä on sormensa pelissä, tilan akustiikkakin vaikuttaa ja milloin mikäkin. Mutta levyltä saa ainakin jonkinlaisen käsityksen siitä, miltä homma saattaisi yleisön korvaan vaikuttaa. Levytystilanteeseen on tietysti hiottu kaikki viimeisen päälle kuntoon, mutta toisaalta, niinhän sen pitäisi olla keikoillakin.

Kun Espoon Laulun tuore Hector-levy ilmestyy, sitä kuuntelevat kriittisimmin varmasti kuorolaiset itse. Kun tuntee stemmat ja tietää, miltä kaiken pitäisi kuulostaa, on todella tarkkana sen kanssa, menikö oikein. Voin vain kuvitella, miten jännittävä hetki on käsillä, kun tuoreen levyn työntää ensimmäistä kertaa kotisoittimeen. Epäilenpä, että kovin moni meistä ei malta odottaa edes kotiin asti. Auton stereoihin se on tungettava välittömästi. Ja sitten alkaa tarkka kuuntelu. Se on vähän kun ala-asteella kokeiden palautuksen yhteydessä: miten se meni?! Tuliko kiitettävä vai joku muu?

Vaikka levy onkin levy – täysin eri juttu kuin live-tilanne, se opettaa paljon tekijälleen. Ne kinkkiset paikat tietyssä biisissä tulee kuunneltua tarkkaan. Ja toivottavaa on myös, että tunnelma välittyisi. Että levyllä ei vain lauleta vaan ilmaistaan, tunnetaan ja kerrotaan tarinaa. Tarinastahan tässä kaikessa kuitenkin on kyse. Jäämme siis jännityksellä odottamaan Hectorin lauluja – tarinoita elämästä -levyn ilmestymistä. Rakkaudella tehty ei voi olla pahaa kuultavaa Kiss

Lisää kommentti | Luettu: 15 |

Uusi vuosi, uudet kujeet! Espoon Laulu on aloittanut tämän(kin) vuoden vauhdikkaasti, niin vauhdikkaasti ettei bloginpitäjäkään ole ehtinyt perässä. Kevään aikana on luvassa useampia esiintymisiä eri paikkakunnilla, eikä suinkaan vähäisimpänä tulevan levyn julkistaminen.

Kuoron Hector-projekti on nyt saavuttanut yhden kulminaatiopisteen, kun vietimme viikonlopun äänittämässä tulevan Hector-sävellysten levyä. Onnistuimme vielä suoriutumaan siitä alunperin ajateltua lyhyemmässä ajassa, vaikka joitakin kohtia tahkottiin useampaan kertaan ennenkuin Eeva ja Matti (äänittäjämme) olivat tyytyväisiä tulokseen. Monelle tämä oli aivan uutta ja jännittävää, mutta hienossa hengessä siitä selvittiin läpi!

Tuloksia pääsee ihailemaan toukokuun 9. päivänä Kauniaisten Uudella Paviljongilla levynjulkistuskeikalle.

Lisää kommentti | Luettu: 40 |

Mikä loistava lauluvuosi! Espoon Laulua on viety uudesta tilanteesta toiseen ja tämän vuoden aikana on kokeiltu rajoja monella saralla. Kulunutta vuotta takaisinpäin kelatessa ensin täytyy tietysti pysähtyä muistelemaan joulukonsertteja. Tällä kertaa kuoro sai äänestää suosikkejaan vuosien varrelta, ja noista "hiteistä" muodostui joulukonsertin ohjelmisto. Olihan siellä silti pari uutta tuttavuutta - aina pitää jotain haastetta olla. Leppävaaran kirkon hieno akustiikka kannusti laulamaan entistäkin paremmin. Toivottavasti kaikille kuulijoille jäi hyvä, jouluinen mieli.

Seuraavana aikajanalla tulee vastaan tietysti syksyn Hector-proggis monine erilaisine keikkoineen. Varmasti jokainen kuorolainen muistaa loppuelämänsä suoran lähetyksen Puoli seitsemän -ohjelmassa, kun Hector itse istui studiossa kuuntelemassa. Ihana, haastava ja erilainen projekti jatkaa eloaan heti tammikuussa tutun ohjelmiston hiomisella levytyskuntoon. Eli keväällä on odotettavissa Yhtenä iltana -projektin levy, täynnä tulkintaa ja tunnelmia. Levyn parissa uurastetaan todenteolla erityisesti helmikuun ensimmäisenä viikonloppuna, kun koko satsi olisi tarkoitus saada purkkiin. Siitä(kin) tulee jännää!

Hectoria on mennytkin jo levylle yhden kipaleen verran. Firma Kuoro -kilpailussa voitokkaasti laulanut kuorolaisista koottu porukka kävi ammattistudiolla laittamassa nauhalle yhden biisin, Kuunnellaan vain taivasta. Taas yhtä kokemusta rikkaampana siis, ammattituottajan tukemana saimme materiaalin nauhalle. Ja kerrottakoon nyt vielä, että oli siellä studiolla käynyt ihan oikeita pro-tyyppejä myös, ainakin allekirjoittaneen fanituksen kohde Rajaton.

Kesällä kuoron piti kokeilla rajojaan Afrikan mantereen puolella, mutta Tunisian matka valitettavasti peruuntui maan olosuhteiden takia. No, eiköhän me vielä reissuunkin päästä. Tunisiaan tai jonnekin muualle.

Keväällä jännittäviä hetkiä elettiin tietysti Suomen Paras Kuoro -ohjelmassa. Voi mahtavuutta, miten hienoa oli olla mukana tekemässä viihdeohjelmaa. Jos jäi tuo suora esiintyminen Puoli seitsemän -ohjelmassa mieleen, niin eipä varmasti unohdu tämäkään kokemus. Huikea meininki, ihania kappaleita, hyvää kilpailumieltä ja tietysti myös pientä jännitystä. Niin hauskaa kuin tuona lauantaipäivänä YLEn studiolla oli, ei kovin monesti ole ollut Laughing

Hengästyttävän hieno vuosi on siis takana. Espoon Laulun puolesta kiitän yleisöä jokaisessa konsertissa ja televisiovastaanottimien takana! Kuoro jatkaa suurella innolla eteenpäin ja toivottavasti tapaa mahdollisimman monet teistä keikoilla jatkossa.

Nyt hetken hengähdystauolle. Oikein rauhaisaa ja ihanaa joulua! Uusi vuosi, uudet laulut ja haasteet, täältä tullaan.

Lisää kommentti | Luettu: 151 |
<< Alkuun < Edellinen 1 2 3 4 5 6 Seuraava > Loppuun >>
Make Text Bigger Make Text Smaller Reset Text Size
www.espoonlaulu.fi