Mikä loistava lauluvuosi! Espoon Laulua on viety uudesta tilanteesta toiseen ja tämän vuoden aikana on kokeiltu rajoja monella saralla. Kulunutta vuotta takaisinpäin kelatessa ensin täytyy tietysti pysähtyä muistelemaan joulukonsertteja. Tällä kertaa kuoro sai äänestää suosikkejaan vuosien varrelta, ja noista "hiteistä" muodostui joulukonsertin ohjelmisto. Olihan siellä silti pari uutta tuttavuutta - aina pitää jotain haastetta olla. Leppävaaran kirkon hieno akustiikka kannusti laulamaan entistäkin paremmin. Toivottavasti kaikille kuulijoille jäi hyvä, jouluinen mieli.
Seuraavana aikajanalla tulee vastaan tietysti syksyn Hector-proggis monine erilaisine keikkoineen. Varmasti jokainen kuorolainen muistaa loppuelämänsä suoran lähetyksen Puoli seitsemän -ohjelmassa, kun Hector itse istui studiossa kuuntelemassa. Ihana, haastava ja erilainen projekti jatkaa eloaan heti tammikuussa tutun ohjelmiston hiomisella levytyskuntoon. Eli keväällä on odotettavissa Yhtenä iltana -projektin levy, täynnä tulkintaa ja tunnelmia. Levyn parissa uurastetaan todenteolla erityisesti helmikuun ensimmäisenä viikonloppuna, kun koko satsi olisi tarkoitus saada purkkiin. Siitä(kin) tulee jännää!
Hectoria on mennytkin jo levylle yhden kipaleen verran. Firma Kuoro -kilpailussa voitokkaasti laulanut kuorolaisista koottu porukka kävi ammattistudiolla laittamassa nauhalle yhden biisin, Kuunnellaan vain taivasta. Taas yhtä kokemusta rikkaampana siis, ammattituottajan tukemana saimme materiaalin nauhalle. Ja kerrottakoon nyt vielä, että oli siellä studiolla käynyt ihan oikeita pro-tyyppejä myös, ainakin allekirjoittaneen fanituksen kohde Rajaton.
Kesällä kuoron piti kokeilla rajojaan Afrikan mantereen puolella, mutta Tunisian matka valitettavasti peruuntui maan olosuhteiden takia. No, eiköhän me vielä reissuunkin päästä. Tunisiaan tai jonnekin muualle.
Keväällä jännittäviä hetkiä elettiin tietysti Suomen Paras Kuoro -ohjelmassa. Voi mahtavuutta, miten hienoa oli olla mukana tekemässä viihdeohjelmaa. Jos jäi tuo suora esiintyminen Puoli seitsemän -ohjelmassa mieleen, niin eipä varmasti unohdu tämäkään kokemus. Huikea meininki, ihania kappaleita, hyvää kilpailumieltä ja tietysti myös pientä jännitystä. Niin hauskaa kuin tuona lauantaipäivänä YLEn studiolla oli, ei kovin monesti ole ollut 
Hengästyttävän hieno vuosi on siis takana. Espoon Laulun puolesta kiitän yleisöä jokaisessa konsertissa ja televisiovastaanottimien takana! Kuoro jatkaa suurella innolla eteenpäin ja toivottavasti tapaa mahdollisimman monet teistä keikoilla jatkossa.
Nyt hetken hengähdystauolle. Oikein rauhaisaa ja ihanaa joulua! Uusi vuosi, uudet laulut ja haasteet, täältä tullaan.