PDF Tulosta

Espoon Laulu

Espoon Laulu haluaa tarjota sekä kuulijoileen että laulajilleen iloa ja elämyksiä. Kuorossa keskitytään erityisesti ilmaisuun ja yhtenäiseen sointiin. Kuoro on saanut myös tunnustusta näistä asioista: vuosina 2007 ja 2008 kuoro on palkittu Kuorotellen- päivillä "Soivimman sakin" Ellen-patsaalla.

Kuoronjohtaja Eeva Siljamäki sovittaa kuoron ilmaisuun ja sointiin sopivaksi eri tyyppistä musiikkia, Hectorista Chydeniukseen.

  • Espoon Laulu on 1986 perustettu viihdekuoro
  • Ohjelmisto koostuu kevyestä musiikista, laulelmista ja viihdemusiikista
  • Kuoroa johtaa musiikin maisteri Eeva Siljamäki
  • Kuorossa noin 35 laulajaa, ja se harjoittelee keskiviikkoisin Keski-Espoon koululla
  • Kuoro on Sulasolin ja Suomen Viihdekuoroliiton jäsen

 

Tästä suoraan Espoon Laulun konserttitiedotteisiin.

Tutustu Espoon Lauluun Facebookissa ja seuraa viimeisimpiä kuulumisiamme!

 


Ajankohtaista

 

3.-5.2.
Yhtenä iltana -levyn äänitystä

Suosittujen Yhtenä iltana -konserttien kappaleet lauletaan levylle helmikuun ensimmäisenä viikonloppuna. Levy tulee myyntiin myöhemmin keväällä.


19.12.
Joulukonsertti Leppävaaran kirkossa

Espoon Laulun tämän vuoden joulukonsertissa esitetään kuorolaisten suosikkeja vuosien varrelta. Ohjelmistossa on perinteisiä, kaikille tuttuja joululauluja sekä uudempia kauniita sävellyksiä.


29.10.
Yhtenä iltana -konsertit Malmitalossa

Suuren suosion ensi-illassa saavuttanut Yhtenä-iltana -konsertti kuullaan vielä 29.10. Helsingissä, Malmitalossa. Konsertin liput ovat myynnissä Lippupalvelussa.Tervetuloa klo 19 nauttimaan konsertista.


18.10.

25-vuotisjuhlat ja Yhtenä iltana -konsertit

Syksyllä 2011 juhlitaan Espoon laulun 25-vuotista matkaa laulun maailmaan. Yhtenä iltana -konserteissa kuoro sukeltaa tarinaan, jossa kuullaan säveltäjä/sanoittaja Hectorin tunnetuimpia sävellyksiä sekä myös helmiä levyjen B-puoliilta ensimmäistä kertaa sekakuorolle sovitettuna. Dramatisointi Leena Airaksinen. Teosta on mahdollista tilata. Kesto n. 60min. Konsertit 18.10. Kannusalissa (loppuunmyyty) ja 29.10. klo 19 ja Malmitalolla.


14.10.
Voitto Firma Kuoro -kilpailussa

Espoon Laulu kävi pokkaamassa Firma Kuoro -kilpailun voiton 14.10. Ravintola Le Bonkissa. Tuomaristo kehui hyvää sointia, puhtautta ja musiikillista antia sekä myös erinomaista ohjelmistoa.


14.10.
Televisioesiintyminen "Puoli seitsemän" -ohjelmassa

Kuoro kävi esiintymässä myös Ylen Puoli seitsemän -ohjelmassa ja antoi esimakua tulevasta konserttiohjelmistosta.


Kuoro osallistui keväällä 2011 Suomen Paras Kuoro -televisio-ohjelmaan, jossa tunnelmallinen tulkinta sai paljon kiitosta. SPK:n käyntikorttikappale "Kestän" ja kilpailukappale "Silmitön talvi"  ovat katsottavissa myös Youtubesta!

 


 

Ennen viimeistä pisaraa -levy myynnissä!

Levy sisältää Eeva Siljamäen kuorolle tekemiä sovituksia rakastetuista suomalaisista lauluista sekä säveltäjä-pianisti Maija Ruuskasen uusia sävellyksiä, joita kuoron lisäksi tulkitsee Eeva Siljamäki.

Levyn hinta 15 e + postituskulut 2,50 e

Tilaukset:

Kuuntele näyte levyltä Ennen viimeistä pisaraa, Marie A:n muistolle (1 min 11 sek, mp3) tästä

 
Make Text Bigger Make Text Smaller Reset Text Size
 
www.espoonlaulu.fi