PDF Tulosta

Eeva Siljamäki on johtanut Espoon laulua vuodesta 2004 lähtien. Hänellä on toiminut laulunopettajana konservatorioissa ja Sibelius-Akatemiassa. Esiintymiskokemusta on niin Savonlinnan oopperajuhlakuorosta kuin musikaaleista. Myös improvisaatio on yksi hänen vahvuuksistaan (www.impronautit.fi).

Hänen kuorosovituksiaan (Chydenius, Ojanen, Hector jne.) on tulossa julkaisuun. Esimerkiksi Espoon laulun Ennen viimeistä pisaraa - levyn kuorosovitukset ovat kaikki Eevan käsialaa.

Eevan itsensä kertomana: Olen Sibelius-Akatemiasta valmistunut Musiikin maisteri. Tällä hetkellä työskentelen laulajana eri kokoonpanoissa sekä sooloartistina, toimin spiikkerinä, johdan viihdekuoroja ja toteutan intohimoani, eli sovitan musiikkia kuoroille ja muille kokoonpanoille. Sovituksiani voi kuulla mm. Suupoppia -lastenlaululevyllä (julkaistu syksyllä 2011) ja keväällä 2012 julkaistaan Hectorin lauluista tekemiäni kuorosovituksia Sulasolin kustantamon toimesta.

Lisää luettavaa ja kuultavaa löytyy osoitteesta http://www.myspace.com/eevasiljamaki

Eeva Siljamäki p. 050 3424 644, sähköposti Sähköpostiosoite on suojattu roskapostiohjelmia vastaan, Javascript-tuen tulee olla päällä nähdäksesi osoitteen

 
Make Text Bigger Make Text Smaller Reset Text Size
www.espoonlaulu.fi